perjantai 9. lokakuuta 2015

Vauvalle paitoja

Eipäs ole tullut hetkeen blogattua! Ompelutahti on hieman hiipunut, mutta jotain olen kuitenkin näpertänyt :)

Tein vauvalle muutaman paidan koossa 80. Eniten tulee kyllä käytettyä ihan vaan bodeja ja housuja, mutta nämä ideat piti päästä toteuttamaan :)

Majapuun Kruunukas -joustocollegea oli reilumpi pala niin se riitti kesällä tekemäni jumppiksen lisäksi vielä tähän paitaan. Hauska ja helppo kaava kun ei ole kuin kaksi palaa! :)



Tämä kangas on EK:sta, saa nähdä nukkaantuuko samantien kun saa päälle.


Olkapäällä on nepit ja tikkaukset tein tuollaisella kolmivärisellä kimallelangalla, olisin halunnut hopeaa lankaa mutta ei sattunut Hanhelissa olemaan niin otin tätä.
 

Noshin jc:tä sävyssä hiekka ja etukappaleen pitsi omasta vanhasta topista. Tällainen olisi tarkoitus tehdä itsellekin :)


5 kommenttia:

  1. Kauniita vaatteita. Eipäs ole tullut mieleen että ompelulangallaki voisi kikkailla, yleensä koneessa on joko mustat tai valkoiset langat :) Täällä ompeluintoa on ollut viime aikoina paljon, bloggausintoa sitten ei yhtään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tikkauksillahan saa helposti sitä jotain muuten yksiväriseen vaatteeseen, tikkaa jollain tehostevärillä. Ja minähän käytän muutenkin tuota hunajakenno-ommelta kun en oikein ole yhteisymmärryksessä kaksoisneulan kanssa :D Koitahan saada blogiinkin kuvia!

      Poista
    2. Minäkin tykkään hunajakennosta, omassa koneessa vaan ei sitä ole. Kone rajoittaa välillä luovuutta vähän liikaa, en siis omista saumuriakaan... vielä :D Valmiiden juttujen kuvaaminen on minusta se kaikkein työläin homma, tänään sain kuvailtua valmiita "varastoon" eli jotain postauksia tulossa. Sulta saa aina inspiraatiota, kiitos! :)

      Poista
    3. Voi kiitos <3 Mullakin on aika peruskone, mutta ompeleita löytyy jonkinverran. Saumurikin on ikäloppu ja toimii välillä vähän niin ja näin.. :D Sinäkin ompelet aika paljon niin investoihan siihen saumuriin! Nopeuttaa kummasti ompelua kun ei tartte kaikkia saumoja koneella hurruutella kahteen kertaan :)

      Poista
    4. Kyllähän se kannattaisi. Vakavasti on saumurin osto harkinnassa! Aina ompelupäivä-kursseille mennessä on smart store-laatikollinen valmiiksi leikeltyjä kappaleita mukana että saa painaa sitten vaan kaasu pohjassa kun saumurin eteen pääsee :D

      Poista