maanantai 26. lokakuuta 2015

Huppari tikatulla nahalla

Kuten aiemmin pitsipaidan kohdalla kirjoitin, olen tykästynyt myös nahkaan yksityiskohdissa :) Tähän huppariin käytin kylläkin ihan vain tekonahkaa ja tikkasin olalle palat. Kaula-aukosta tuli liian iso eikä huppu asettunut yhtään. Ompelin pääntielle kaitaleen ja kokeilin siihen vielä huppua, hupparin kun halusin. Sepäs näyttikin ihan hauskalta ja sain sen hupun ympättyä paitaan!




Hupussa ei ole vuorta ja etureunaan ompelin vain samasta kankaasta kaitaleen jonka tikkasin muutaman sentin päästä reunasta koristeompeleella. Etukappaleen leikkasin osiin, jotta sain tuollaiset kivat saumat :) Helman resori on samaa jc:tä (Noshin tottakai!) kuin koko paita ja hihansuut on vain käännetty ja tikattu hunajakennolla. 


Vaikea kuvattava tuo musta!

lauantai 24. lokakuuta 2015

4v Batman-synttärit!

Isompi murusistani täytti 4 vuotta! Synttäreitä juhlittiin Batman -teemalla ja vieraille lähti ensin tällaiset kutsut:

Idea kutsuun tuli Pinteresistä :)
 Koristeina oli mustia ja valkoisia ilmapalloja sekä tein tuollaisen viirinauhan kartongista ja liimasin niihin Batman -logoja ja sarjiskuplia:




Otin vauvan ruokapilttipurkkeja hyötykäyttöön ja tulostin niihin Batman -logot tarroina. Oikein kivat mustien pillien kanssa ja lapset tykkäsi :) Limpparipulloihin tulostin uudet etiketit: Batmanin voimajuoma ja Robinin supervauhti :)



 Kakusta en muistanut ottaa kunnollista kuvaa, mutta päällä oli harmaaksi värjättyä sokerimassaa, reunoilla harmaaksi värjätty kermapursotus ja päällä vielä Batman -logo. Hyvin simppeli ja helppo toteuttaa :)


Kakussa oli sulkaapohjan välissä tätä:

Lisäksi tarjolla oli:
 Kinkku-ananas-punasipulipiirakkaa
Tonnikala-ruohosipulituorejuusto kolmioleipiä
Suolakeksejä 
Domino-keksejä
Brumbergin suukkoja (ne on neekerinpusuja!! :D )

Oikein oli onnistuneet ja kivat kemut, sankari oli tyytyväinen ja tarjottavat maistui :)

Minun, iskä-ihmisen ja pikkusiskon lahjana oli Batman -legoja sekä tällainen tekemäni huppari (paita on ollut kaksi päivää päällä :D ) :




Paidasta ei nyt ole parempia kuvia, mutta eiköhän näistä olennainen käy ilmi :) Idean pohja on H&M:n hupparista, mutta paljon sävelsin omiani. Kaavana Ottobren Beagle boy koossa 110. Logo on painettu kangasväreillä, kankaana kaapista löytyneitä joustocollegeita. Hihojen sivuilla on tuommoiset piikit, jotka on jc:stä. Viitta on kaupan koon 50 naisten t-paidasta jonka löysin alerekistä :D Viitan kiinnitin neppareilla paitaan, jotta sen saa irtikin ja paitaa voi käyttää sellaisenaan. 

Tällainen viikonloppu meillä, toivottavasti näistä kuvista joku saa inspistä! :)

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Itselle paita lasten kaavalla :)

Olen huomannut, että Ottobrellä on monesti kivoja ja aikuisille sopivia kaavoja lastenlehdissä. Naistenlehdissä on omaan makuuni aika omituisia vaatteita eikä sellaisia normaaleja, simppeleitä perusvaatteita. Löysin 4/2015 lehdestä mallin Autumn Shades ja piirsin kaavan koossa 170. Oikein sopiva, hihoja vain pidensin hieman! Lasten kaavoissa on vain se, että niissä ei ole kovinkaan varausta muodoille, joten minulle tämä paita on pehvan (sitä kun löytyy!) kohdalta tyköistuva eikä laskeudu suorana kuten lehden mallissa. 

Ihana pitsikuvioinen kangas on Jyväskylän kangaskaupan digitrikoota (ihanan tuntoinen matsku!), omani ostin Kangashamstereiden kautta :)




Koko pääntietä kiertää rypytys ja hihansuissa on myös. Ohjeesta poiketen en käyttänyt framilonia vaan ompelin kuminauhalangalla. Hyvät tuli näinkin ja pääsin aika paljon helpommalla ;)



Sanoinko jo että tää kangas on <3<3? :D Oikein hyvä kaava ja sopiva koko tällaiselle pitkäselkäiselle 168cm pitkälle :)

lauantai 17. lokakuuta 2015

Pertsaa pitsillä

Kaksi tämän hetken lemppariani vaatteissa on pitsi ja nahka, toki en mihinkään kokonahkaiseen asuun pukeutuisi :D Vauvalle ompelin aiemmin collegepaidan pitsisellä etukappaleella, nyt syntyi itselle vastaava samasta Noshin joustocollegesta ja EK:n valkoisesta joustopitsistä.



Hihansuissa on "resorit" samasta kankaasta, helmaan en laittanut ettei tule kovin montaa samanlaista paitaa.


Kaulukseen laitoin hieman leveämmän kaitaleen, ettei kaula-aukko olisi valtava. Seuraavaan pitää muistaa vielä pienentää entisestään tuota :)


perjantai 9. lokakuuta 2015

Vauvalle paitoja

Eipäs ole tullut hetkeen blogattua! Ompelutahti on hieman hiipunut, mutta jotain olen kuitenkin näpertänyt :)

Tein vauvalle muutaman paidan koossa 80. Eniten tulee kyllä käytettyä ihan vaan bodeja ja housuja, mutta nämä ideat piti päästä toteuttamaan :)

Majapuun Kruunukas -joustocollegea oli reilumpi pala niin se riitti kesällä tekemäni jumppiksen lisäksi vielä tähän paitaan. Hauska ja helppo kaava kun ei ole kuin kaksi palaa! :)



Tämä kangas on EK:sta, saa nähdä nukkaantuuko samantien kun saa päälle.


Olkapäällä on nepit ja tikkaukset tein tuollaisella kolmivärisellä kimallelangalla, olisin halunnut hopeaa lankaa mutta ei sattunut Hanhelissa olemaan niin otin tätä.
 

Noshin jc:tä sävyssä hiekka ja etukappaleen pitsi omasta vanhasta topista. Tällainen olisi tarkoitus tehdä itsellekin :)