torstai 23. huhtikuuta 2015

Lapsille kesätakit

Pojalla on ollut kaksi collegesta tehtyä (kaupan) Baseball-takkia kesätakkeina. Nyt päätin tehdä semmoisen itse ja pitihän sitä vauvalle tehdä samistelutakki ;) Päädyin lopulta tekemään setit eli housut takkien kavereiksi. 




Tytön housuissa on korkea resori vyötäröllä, joten kasvunvaraa löytyy :)


Pojan housujen taskuihin laitoin nepparit, taskupussit pysyy nätimmin. Vyötäröltä puuttuu vielä nyöri.


Pojan verkkareissa on takana tasku raakareunalla.

Kaikkiin harjattu joustocollege on tilattu Kankaamosta ja raitaresorit muistaakseni Käpyseltä. Takeissa on valetaskut edessä ja pojan takissa käytin ensimmäistä kertaa anorakkineppareita, halusin hieman isommat kannat.

Kaavoista vielä:
Pojan housut on OB:n Ultimate casual ja taitaa olla ihan muokkaamattomana. Nyt löyty meidän pojalle just sopiva malli! Takkia puolestaan jouduin hieman muokkaamaan.

Tytön takin pohjana on joku OB:n huppari, rajusti muokattuna! Housut on puolestaan Tiikerit, pidemmillä resoreilla lahkeissa ja vyötärölle lisäsin resorin.

Takkeihin käytin apuna OB:n mallia, jossa koot alkoi vasta koosta 134. Siitä sai kuitenkin hyvin apua ompelujärjestykseen jne... :)

Olen näihin älyttömän tyytyväinen!

9 kommenttia:

  1. Aivan huikeen makeet! En edes tiennyt tällaisista tykkääväni, mutta nyt haluisin pojalle samanlaisen :D Blogisi on uusia suosikkejani, siulla on hienoja ideoita ja toteutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! <3 Tosiaan OB:ssä 1/2013 on koosta 134 -> mutta itse muokkasin jotain muuta mallia kun nuo minun on koossa 74 ja 110 :) Ja ideoista, aika paljon saan ideoita kaupan valmisvaatteista ja mietin että tommosenhan tekee itsekin ;) Olen tosiaan ommellut n. 10v tauon jälkeen vasta kolmisen kuukautta niin ole äärimmäisen tyytyväinen kun saan tällaisia aikaan ja saan tehdä tilauksestakin :)

      Poista
  2. Hurjan hienot takit ja baseball-takki on täälläkin tekolistalla, mutta jostain syystä projekti on olut jäissä. Jospa saisin näistä potkua omaankin projektiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että mullakin oli vaikea alottaa! Pojan takki lojui viikkoja leikattuna eikä yhtään haluttanu tehdä kun kuvittelin että on työläs. Mutta eipäs ollukaan ja paljon helpompikin mitä kuvittelin, tytön takki olikin sitten helppo surautella :)

      Poista
  3. Onpa kivoja! Näyttävät tosiaan monimutkaisilta :) Minä kans viime vuosina ommellut lähinnä verhoja ja pikku pussukoita eli suoraa saumaa, nyt lapsen myötä innostunut vaateompelusta ja kankaiden maailma auennut uudella tavalla. Oon jäänyt tähän blogiin koukkuun niin lisäsinpä linkin omaankin sivubanneriin :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Ei nuo ollu edes vaikeita kun tosiaan toisesta mallista luki hieman ohjetta :) Kankaiden maailma on kyllä paha, liikaa ihania houkutuksia :D Eilen juuri pidin Nosh-kutsut ;) Ja eipä ole enää useasti päivää ettenkö ompelisi jotain tai vähintään piirtäisi kaavoja/leikkaisi kankaita :D Ihana saada lukijoita, kiva juttu! :) Meillähän onkin kuulemma "yhteinen tuttu" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa se yhteinen tuttu olla tämä "kettufani" :)

      Poista
    2. Kyllä vaan! En kyllä tiedä mistä te tunnette, sama sukunimi taisi ainakin olla :) Ompelukseni olikin menneet perille ja tuli oikein tyytyväinen kiitos-viesti :)

      Poista
    3. Lapsuuden kavereita, sama sukunimi mutta ei sukua :) Meitä K:lla alkavia riittää näillä korkeuksilla ;)

      Poista